Arvosana on laskettu kaikkien tälle kirjoitelmalle annettujen äänien keskiarvona. Ääniä annettu yhteensä 2 kpl.
Helmiä ja Sikoja
a.
Katsomani elokuvan nimi on Helmiä ja sikoja. Elokuva kuuluu komedia genreen. ja Elokuva ilmestyi vuonna 2003. Ohjaajana on Perttu Leppä, joka on myös käsikirjoittanut elokuvan. Elokuva kestää 1h 47min ja ikäraja on 11-vuotta. Tärkeimpiä näyttelijöitä ovat Mikko Leppilampi, Amanda Pilke, Laura Birn, Unto Helo, Jimi Pääkallo, Timo Lavikainen ja Outi Mäenpää. Elokuva on myös voittanut kaksi Jussi-palkintoa vuonna 2004.
b.
(Esittely)
Elokuva alkaa paikallisesta karaokebaarista, jossa kolme neljästä veljeksestä ovat. Poju niminen veljes laulaa parhaillaan.
(Alkusysäys)
Poikien isä menee käymään ex-vaimonsa luona maksaakseen elatusmaksua. Elokuvassa huomaa, että Ukolla (poikien isä) ja hänen ex-vaimollaan on erimielisyyksiä. Baarissa pojat haastavat riitaa, mutta eivät aloita tappelua, koska he pelkäävät porttikieltoa baariin. Ulkona veljesten isä odottaa pakettiauton kanssa, joka on täynnä pimeää viinaa ja sipsejä. He pistävät kaupan pystyyn baarin eteen. Kotona he katsovat saksalaista poliisisarjaa ja lyövät vetoa kuinka montaa kertaa ko. sarjan päähenkilö ”ottaa turpaa”.
(Ristiriitojen kärjistyminen)
Hakiessaan lisää pimeää viinaa velaksi poikien isä ajaa ojaan pakettiautolla, joka on täynnä lasisia viinapulloja, jotka menevät rikki. Epätoivoissaan isä ja veljekset päättävät ryöstää Alkon saadakseen rahaa velkojen maksuun. Ryöstö epäonnistuu, koska Ukko ja pojat päättävät ottaa pari snapsia ja loppujen lopuksi sammuvat Alkon lattialle. Ukko joutuu vankilaan kahdeksi kuukaudeksi ja pojat todetaan syyttömiksi. He ovat nyt suurissa veloissa firmalle, josta Ukko haki viinaa. Poikien sisarpuoli Saara saapuu heidän ovelleen, koska Ukko on vankilassa eikä pystynyt maksamaan elatusmaksuja, joten Saaran äiti heitti hänet pihalle. Pojat ottivat Saaran asumaan luokseen. Pojat eivät tiedä mitä tehdä. He huomaavat, että Saara on todella hyvä laulamaan, mutta myös todella ujo. He ajattelevat, että he ilmoittavat Saaran Tenavatähti –nimiseen lasten kyvynetsintäkilpailuun, jossa on suuret palkinnot. Pojat saavat velkojiltaan lisää maksuaikaa ja aloittavat Saaran valmentamisen kilpailuun, jonka pääpalkinnolla he ajattelevat selviävänsä veloistaan. Paikallisen karaokebaarin huippulaulaja Laura suostuu poikien tarjoukseen ja auttaa Saaran ”valmentamisessa”. Saara voittaa aluekarsintakilpailun ja pääsee jatkokilpailuun kilpailemaan voitosta. Kaikki tuntuu menevän hyvin, kunnes Saaran äiti vainuaa kilpailusta saatavan rahamäärän ja tulee hakemaan Saaraa kotiin poliisien kanssa. Aamulla ulosottomiehet odottavat poikia. Pojat tekevät sponsori sopimuksen Sokoksen kanssa ja saavat käyttöönsä varastohallin. Saaran äiti ”palauttaa” Saaran, koska tämä ei suostu laulamaan.
(Ratkaisu)
Kisat lähestyvät ja he lähtevät Helsinkiin. Saara pyörtyy tahallaan esityksenaikana ja aiheuttaa hämminkiä, jonka turvin pojat varastavat voittorahat. Samalla he säästyvät sponsoriesiintymispakosta.
(Häivytys)
Lopussa he jakavat rahat ja murtautuvat Linnanmäelle.
c.
Saara on 8 vuotta. Hän on poikien sisarpuoli. Hän on todella ujo, mutta hänellä on mahtava lauluääni. Saaran äiti heittää hänet ulos ja Saara muuttaa veljiensä luo. Hänellä menee hetki tottua poikiin, mutta lopulta he ovat yhtä suurta perhettä. Saara on elokuvan päähenkilö. Saaraa esittää elokuvassa Amanda Pilke.
Läde on veljistä vanhin ja se joka pitää asioita yllä. Läde koittaa kaikin tavoin saada velat maksettua. Hän on ahkera ja yritteliäs, mutta välillä tuntuu, että sekään ei auta. Hän on elokuvassa liittolainen. Häntä esittää elokuvassa tunnettu Mikko Leppilampi.
Ruho on yksi veljistä. Hän peittää herkkyyttään juomalla, tappelemalla ja muilla huonoilla tavoilla. Hän turhautuu helposti ja purkaa sen tappelemalla. Häntä elokuvassa esittää Timo Lavikainen.
Poju on yksi veljistä. Hän on homo. Hän on melko hyvä laulaja ja häntä vainotaan seksuaalisensuuntaamisensa takia. Häntä esittää elokuvassa Jimi Pääkallo.
Timo on nuorin veljistä. Hän on melko harkitsematon ja itsepäinen. Häntä elokuvassa esittää Unto Helo.
Laura on paikallisen karaokebaarin tähtilaulaja. Läde tekee hänen kanssa sopimuksen ja Laura aloittaa Saaran valmentamisen. Saara ja Laura ystävystyvät. Läde ja Laura ystävystyvät lähemmin elokuvan aikana. Lauraa esittää elokuvassa Laura Birn.
Elokuvan riivaaja on paikallinen viinatukun omistaja. Pojat ovat hänelle suurissa veloissa ja heille käy huonosti, jos he eivät saa rahoja kasaan. Omistaja on ahne, eikä välitä pojista yhtään.
Saaran äiti on elokuvan muodonmuuttaja. Hän on todella itsekäs. Häntä esittää elokuvassa Outi Mäenpää.
Portinvartija on tavallaan Saaran esiintymistaito ja rohkeus. Jos hän ei ole tarpeeksi hyvä ja rohkea, lopputulos on hänelle ja veljille todella huono.
d.
Elokuvassa käytetään paljon musiikkia tunnelman luomiseen. Elokuva näyttää olevan melko yksinkertaisesti kuvattu ja muokattu. Tunnelma on luotu loistavilla näyttelijäsuorituksilla.
e.
Elokuvan rakenne erottuu selvästi, mikä teki analyysista helpomman. Juoni oli selvä ja se eteni luonnollisesti, eikä jäänyt jumiin missään vaiheessa. Henkilöiden kuvaaminen oli onnistunut ja he olivat aidon tuntuisia.
f.
Elokuvan sanoma on hieman epäselvä. Itse ajattelin sen kertovan siitä, että vaikka on kuinka huonossa tilassa, niin sieltä voi omilla ponnisteluilla ja muiden avulla nousta ylös. Mielestäni elokuva kertoo ylipäänsä päättäväisyydestä ja yritteliäisyydestä ja siitä, että oikeasti yrittämällä monia asia on mahdollista.
g.
Elokuva on mielestäni parhaimpia näkemiäni ja selvästi parhaita suomalaisia elokuvia. Elokuvan sarkastiset vitsit jaksavat naurattaa vielä monen katsomiskerrankin jälkeen. Elokuva on positiivinen ja saa hyvälle mielelle.
Auta esseet.net -sivustoa kasvamaan!
Klikkaa itsesi heti lähetä tiedostoja -sivulle ja lähetä kaikki koneellasi lojuvat, palveluun sopivat tiedostot muiden käyttäjien saataville!
Auttamalla muita autat myös itseäsi! :)
Tiedoston lataus tallentaa paikkatiedot esseet.netin tietokantaan ip-osoitteen perusteella. Itse ip-osoitetta ei tallenneta.
Tällä kirjoitelmalla ei ole vielä yhtään kommenttia.